Valoa tunnelin päässä

Hetki, jolloin sydämesi jättää lyönnin välistä, jolloin kaikki pysähtyy, on kummallinen. Tuntuu kuin ihminen hukkuisi. Kuin yrittäisi turhaan vetää ilmaa keuhkoihin. Kuinka kauan se oikeastaan kestää? Ulkopuolisille hetki on vain hetki, mutta kokijalle se voi kestää ikuisuuden.

Äidille tuo hetki koittaa, kun hän kuulee lääkärin suusta sanat sydän pysäytetään. Samalla hetkellä aivoissa alkaa raksuttaa. Kaikkea maan ja taivaan väliltä pyörii päässä, asiaan kuuluvaa ja kuulumatonta. Sydämen pysähtyminen tarkoittaa kuolemaa. Voiko ihminen, jonka sydän on pysäytetty, oli hän miten pieni tahansa, kertoa kuolleensa ja palattuaan takaisin? Näkeekö hän valoa tunnelin päässä? Ja jos näkee, muistaako hän kokemuksensa herättyään? Onko hän herättyään sama ihminen? Herääkö hän enää? Miltä tuntuu hänen jälkeensä jättämistä ihmisistä? Tuleeko ymmärrys kuolemasta heti vai vasta minuuttien/tuntien/päivien/viikkojen/kuukausien/vuosien päästä? Miltä tuntuu tulla yksin kotiin, nähdä tyhjä sänky ja syöttötuoli, leluja ympäri asuntoa ja kaappi täynnä kaikenlaista taaperoroinaa ja -ruokaa? Miten elämässä mennään eteenpäin? Vai mennäänkö ollenkaan? Miten käy parisuhteen? Miten puolioa tuetaan, kun itselläkin on paha olla?

Sydämeni taisi jättää lyönnin väliin. Kummallinen hetki. Kummallinen, mutta varmasti joka päiväinen tässä maailmassa. Jättääkö katutaistelijan sydän lyömättä juuri ennen hyökkäystä, kun hän nojaa palaneeseen auton runkoon kivääri sylissään kranaattien jo viuhuessa hänen ohitseen jossain Syyrian kaupungissa? Unohtaako palestiinalaisnaisen sydän lyödä, kun hän palaa torilta vain nähdäkseen kotinsa pirstaleet? Kuinka pitkä on etiopilaisvanhemman ikuisuus, kun hän tajuaa, ettei ruokaa riitä kaikille lapsille? Ja voiko kuolemaa huijata ylittäessä katua suojatiellä, kun rattijuoppo kaahaa kohti? Huijata viivyttämällä tuota hetkeä, tekemällä ikuisuudesta ikuisuuden, käymällä läpi koko elämää alusta loppuun ja jopa sitä, mitä olisi voinut olla? Voiko sellaisen hetken saada aikaan tahdonvaraisesti, viettää ikuisuus katsellen nukkuvaa ja tuhisevaa lasta, ilman huolta lähestyvästä sydämen pysäytyksestä?

Paluu maan pinnalle. Lääkäri puhuu pysäytyksestä kuin arkipäiväisestä asiasta. Kone huolehtii verenkierrosta. Reikä on liian iso, sulkulaite ei mahdu sydämeen. On parsittava käsin. Arpi tulee.

Viis arvesta. Arvet ovat tarinoita elämästä. Tarina siitä, että on elänyt.

Kotimatkalla Isi sanoo, ettei pidä ajatella liikaa, ettei itketä. Isi, joka on Äidin mielestä aina niin järkevä, ettei murehdi ennakkoon. Autolla ajaessa ei saa itkeä, kotona saa. Ainakin sitten, kun kaikki on ohi.

Nyt asiat etenevät vauhdilla. Ainakin toistaiseksi. Valoa tunnelin päässä siis.

Ystävälle

                     

Vaikka vain hetken tässä elämässä

vieraili tuo pienoinen,

jälkeensä hän jätti sulle

aukon elämän suuruisen.

 

Ei hän ollut vielä mitään,

silti hän oli kaikki.

Kun suurta onnea lähdit hakemaan,

suuren surun saitkin.

 

Jos jaksa hän ei, pieni heiveröinen,

otat taakan itse sen kantaen.

 

Kauan häntä sait odottaa,

vain pienen hetken omanasi pitää.

Osa se on elämän kiertoa kai,

mutta ei sitä voi ymmärtää.

 

On käsissäs parantumisen avain,

vaikka sylisi nyt on tyhjä.

Maalaa sielusi suurimmat aaveet,

piirrä lopulta surusi synkkä.

 

Hän jaksanut ei, pieni heiveröinen.

Joudut elämään surusi kantaen.

 

Nouset mudasta pohjasakkaan. Sakasta kohti pintaa.

Ennen päivää, jona hänet taas kohtaat, on eessäs surua, iloa ihanaa.

 

Hän jaksanut ei, pieni heiveröinen.

Sinä jaksat surusi kantaen!
 

Vanha ystäväsi,
Äiti

Postilaatikolla ravaamista

                      

Odotellaan. Käydään postilaatikolla. Tyhjä. Odotellaan. Pähkäillään. Tarkkaillaan. Pohditaan. Rakastutaan. Innostutaan.

 

Odotellaan. Käydään postilaatikolla. Lehtiä ja laskuja. Puuhaillaan. Kehutaan. Hämmästytään.

 

Odotellaan. Tuskastutaan. Puuhaillaan. Pähkäillään. Käydään postilaatikolla. Veroilmoituksia, mainoksia, kortti. Parempi mieli. Puuhastellaan. Leikitään. Loruillaan.

 

Odotellaan. Tuskastutaan. Vihastutaan. Rakastutaan uudelleen. Puuhaillaan. Käydään postilaatikolla. Mainoksia. Ulkoillaan. Leikitään. Katsotaan kun lumi leijailee maahan. Tehdään lumiukko. Odotellaan. Kiireillään.

 

Odotellaan. Tarkkaillaan. Huolestutaan. Unohdetaan. Moikataan lumiukkoa. Käydään postilaatikolla. Mainoksia, laskuja. Petytään. Suunnitellaan. Leikitään. 

 

Odotellaan. Tuskastutaan. Puuhastellaan.

 

Odotellaan. Odotellaan. Vahdataan kelloa. Vahdataan postiautoa. Käydään postilaatikolla. Mainoksia, laskuja, kortti. KIRJE!

 

KIRJE! "Teille on varattu aika tarkastukseen..." Nyt tiedämme taas eteenpäin. Odotellaan.

 

Odotellaan..

Vuoristoradassa

                      

Pinna on kireällä heti aamusta. Vilkas Sydän haluaa heti herättyään päästä tutkimusmatkoilleen. Remontin keskellä Äidin on entistä tarkemmin tarkkailtava Sydämen touhuja. Silti pienen suusta löytyy milloin mitäkin. Äiti ei edes halua tietää, mitä mahaan asti on joutunut. Äiti on aina tarvinnut aikaa heräämiseen ja omiin aamutoimiinsa. Pinna kiristyy entisestään, kun hampaiden harjauksen ja kasvojen pesun yhteydessä pitää valvoa, mitä kiellettyjä asioita Sydän tällä kertaa löytää. Vessaharja on aina vaan yhtä kiehtova asia.

Äiti huomaa "vetävänsä pultit" liian helposti, mutta tajuaa sen liian myöhään. Liian myöhään tulee ymmärrys siitä, ettei pieni vielä ymmärrä. Vessaharja ei ole maailman puhtain asia. Vessapaperirullakin näyttäisi olevan olemassa vain jotta Sydän voisi sen purkaa. Vihaisena Äiti kantaa Sydämen useaan otteeseen olohuoneeseen odottamaan Äitiä. Sydän ei odota vaan palaa vessaharjansa ääreen välittömästi.

Seuraa aamupuuro ja vihattu ruokailuhetki. Sydän ei malta olla hetkeäkään paikoillaan, vaan nousee ja pyörii syöttötuolissa. Äiti yrittää tunkea puurolusikkaan toisen suuhun, mutta pää pyörii kuin väkkärä. Äidin mieleen tulee vitsi vauvakuumeen taltuttamisesta. Lapsen syöttäminen todella vertautuu narun päässä roikkuvaan, heiluvaan meloniin, johon tehtyyn reikään yritetään tunkea lusikkaa. Puuro tekee asiasta kahta kauheamman. Se tarttuu Sydämen sormiin ja siirtyy sieltä pöytään, tuoliin, Äidin käsiin ja käsivarsiin. Lopulta pienet puurokädet tarraavat Äidin edellisenä iltana pestyihin, ihanan puhtaisiin hiuksiin, kun Äiti kumartuu pyyhkimään puuroa lattialta. Kiitos tästäkin.

Puuroa jää lautaselle puolet tehdystä annoksesta. Söi sentään jotain, olisi kyllä saanut syödä enemmänkin. Alkaa mittava puhdistusoperaatio. Puhdistuksen jälkeenkin Sydän on vielä puurossa, varsinkin hänen paitansa hihat. Sieltä puuro sitten siirtyy ympäri asuntoa, mutta nyt Äiti ei jaksa asiasta välittää. On toimittava nopeasti. Leipää omaan nassuun ja kahvia naamariin. Onneksi Sydän menee jo kohta päiväunille. Sitten kyllä Äitikin nukkuu.

Sydämen nukkuessa alkaa kuitenkin siivous. Liian tarkka Äiti ei kuitenkaan ole, mitäpä pieneistä muruista. Äidin oma hetki ilmenee lehden lukuna. Enää ei kannata mennä unille, lapsi herää taas pian. Sitten alkaa jälleen ruokailu, joka on yhtä inhottavaa kuin edelliselläkin kerralla. Äiti luovuttaa, vaikka Sydän ei ole syönyt juuri mitään. Äiti ei jaksa yrittää, syököön näkkileipää. Näkkileipä maistuukin pienelle.

Seuraa ulkoiluhetki. Syksyn kylmät kelit toivat mukanaan inhottavan lisän. Vaatekerta toisensa perään pitää pukea pienen päälle. Sydän hermostuu helposti, Äiti ymmärtää kyllä. Kuumahan siinä molemmille tulee. Valitettavasti Sydämen rimpuilu ei auta asiaa pätkääkään. Pysy nyt hetki paikallasi, ollaan nopeammin valmiita. Mutta pieni ei ymmärrä. Sitten vielä raivarit siitä, että joutuu jälleen vaunuihin. Ei sinun tarvitse mennä nukkumaan, mennään vaan puistoon. Mutta pieni ei ymmärrä. Onneksi Sydän rauhoittuu hiukan kun vaunut lähtevät liikkeelle.

Puisto on onneksi ihan kulman takana. Sydän innostuu, kun huomaa minne vaunut suuntaavat. Kiikkumaan! Kiikussa jaksetaan olla muutama minuutti, sitten pitää jo päästä tutkimaan. Liikkuminen on hidasta. Vaatekerroilla on varmasti oma vaikutuksensa. Ja sillä, että pienen kokonsa takia Sydämelle ei oikein löydy sopivia ulkoiluvaatteita. Sydämen kokoiset lapset kun yleensä vain nukkuvat ulkona tai katselevat vaunuista tai sylistä maailman menoa. Myös se, että puistossa on paljon nähtävää, hidastaa pienen menoa. Puistoon tulee vanhempia lapsia, joita Sydän katselee hetken epäluuloisesti ujostellen, mutta pian hän jo lähtee heitä lähestymään. Lapset eivät kiinnitä Sydämeen juurikaan huomiota. Varmaan he pitävät häntä liian pienenä ja nuorena omiin leikkeihinsä. Se ei kuitenkaan hidasta Sydäntä, hän selvästi haluaa tutustua toisiin.

Sillä hetkellä Äiti kokee valaistumisen. Hän on aina ajatellut, että Sydän jarruttaa Äitiä. Noin pienen kanssa ei kannata mennä kerhoihin tai tapaamisiin. Askartelu, piirtely tai muutkaan aktiviteetit eivät onnistu noin pieneltä. Muskarissakin pieni ujostelee, eikä pääse oikein vauhtiin. Nyt Äiti kuitenkin tajuaa, että on itse jarruttanut Sydäntä. Sydän haluaa tutustua ja ujostelukin helpottaa ajan kanssa. Ohjelmasta viis, kunhan pääsisi tapaamaan muita lapsia. Sydän on rohkeampi kuin Äiti. Äiti on lykännyt kerhoihin ja tapaamisiin menoa vääristä syistä. Todellisuudessa häntä ahdistaa vieraat tilanteet. Hän ei halua nolostua. Jälleen yksi syyllisyyden tuulahdus valtaa Äidin. Jälleen Äiti muistaa sen ylimääräisen reiän. Jälleen rakkaus syrjäyttää kiukun.

Loppupäivä menee paremmissa merkeissä. Ruokahetkien kiukuttelutkaan eivät sumenna Äidin sydämessä vellovaa rakkautta. Äidin ja Sydämen leikkihetkikin on erityisen pitkä, ja Äiti kokee jälleen löytäneensä yhteyden Sydämen kanssa. Isikin tulee vihdoin kotiin ja ilta käytetään kävelyharjoituksiin. Koko perhe viihtyy yhdessä.

Seuraavana aamuna kaikki alkaa alusta. Jälleen uni vei voiton, jälleen kerho jää välistä. Jälleen päivä kaksin kauheine ruokailuhetkineen. Jälleen kiukkua, jälleen katumusta, jälleen pieniä rakkauden hetkiä.

Mistä on PieniSuuriSydän tehty?

 

Mistä on PieniSuuriSydän tehty?

Naurusta ja kyynelistä. Hymystä ja myhäilystä. 
Juttelusta, kiljunnasta. 
Konttauksesta, haukunnasta.
 
Valtimoista ja laskimoista. 
Eteisistä ja kammioista. 
Vajaatoiminnasta, sivuäänestä. 
Yhdestä reiästä liikaa.

Niistä on PieniSuuriSydän tehty. Elämän ilosta ja peuhaamisesta on PieniSuuriSydän tehty.

Mistä on äidin elo tehty?

Surusta ja kyynelistä. 
Murheesta ja kysymyksistä. 
Väsymyksen vertailusta. 
Pienen kasvun toivomisesta.
 
Niistä on äidin elo tehty. 
Ilosta ja naurusta on äidin elo tehty.

Mistä on perheen arki tehty?
Ilon hetkistä yhteisistä. 
Riitelystä ja nalkuttamisesta. 
Ruokailuhetkien turhautumisista. 
Yhteisestä puuhastelusta.
 
Niistä on perheen arki tehty. 
Pienen ensiaskelista. 
Postilaatikon vahtaamisesta. 
Vuoristoradassa matkaamisesta.

Tarinan alku

                     

Tarinamme alkaa tilanteessa, jossa Äiti ja Isi ovat muutaneet toiselle puolen Suomea, pieneen kylään. Isi on saanut työpaikan, vaikka ei ole vielä kerennyt valmistua. Lopputyö on määrä tehdä töiden lomassa. Muuton aikoihin myös PieniSuuriSydän alkaa ilmoitella tulostaan. Tätä ei varsinaisesti oltu suunniteltu, mutta Sydän on tervetullut ja iloinen uutinen. Äiti uskoo, että Sydän auttaa koko perhettä solmimaan uusia ihmissuhteita uudella paikkakunnalla. Lisäksi Äiti on helpottunut, hän on aina halunnut lapsia ja jossain mielen syövereissä hän on pelännyt ettei voi niitä saada. Ja nyt, ihan suunnittelematta ja pyytämättä ja yllättäen, lapsi on tulossa.

Odotusaika on pitkä, mutta mitään erityisiä komplikaatioita ei ilmaannu. Lapsen liikkeet alkavat tuntua jo hyvissä ajoin, ja usein ne näkyvätkin. Ultraäänitutkimusten ja sydänäänikuunteluiden perusteella lapsen persoonallisuus alkaa muotoutua, lapsi tietää mitä haluaa. Sydänääniä kehutaan esimerkillisiksi. Odottaville ei löydy pieneltä paikkakunnalta yhteistä tapaamiskanavaa, ainakaan sellaista, josta muualta tullut voisi saada tiedon. Äiti ei kuitenkaan lannistu, lapsen syntymän jälkeen kontakteja saa varmasti paljonkin. Aika lähestyy ja Äiti alkaa tutustua kirjallisuuteen; kuinka niitä lapsia oikein hoidetaan?! Lopulta Äiti alkaa jo toivoa, että lapsi tulisi etuajassa. Sydän ei kuitenkaan halua.

Lopulta, muutama päivä lasketun ajan jälkeen PieniSuuriSydän alkaa syntyä. Äiti kuulostelee supistuksia melkein vuorokauden, ennenkuin lähtee Isin kanssa vauvanhakureissulle. Ajatuksissa siintää pikasynnytys, syntyiväthän Äiti ja kaikki hänen sisaruksensakin nopeasti. Synnytys kestää kuitenkin kauemmin kuin hän oli ajatellut. Ei kauaa, mutta kauemmin. Kun PieniSuuriSydän lopulta ilmestyy maailmaan ja Äiti näkee Isin liikutuksen, liikuttuu Äitikin. Pian Sydän ilmestyy hänen rinnalleen ja kiinnittää pienet silmänsä Isiin. Äitiä hän ei katso. Äiti on helpottunut, nyt se on ohi. Niin kaikki synnytyskirjat sanoivat. Tikkien laittaminen kuitenkin sattuu niin, että lapseen keskittyminen ei onnistu. Sama jatkuu seuraavat viikot. Toipuminen on erittäin kivuliasta ja istuminen mahdotonta.

Äiti on ihmeissään. Missä on se äitiyden tunne, joka valtaa kaikki juuri synnyttäneet naiset? Äidistä ei tunnu yhtään erilaiselta verrattuna aikaisempaan. Tunne tulee kuitenkin puoli vuotta myöhemmin, kun Äiti huomaa toivovansa, että hyttyset pistäisivät pienen sijasta häntä itseään. Äiti tajuaa olevansa äiti. Tunteen mukana tulee tunne riittämättömyydestä ja huono omatunto kaikista suuttumuksen ja kyllästymisen ilmauksista. PienenSuurenSydämen kehitystä on lumoavaa seurata. Kaikki pienetkin uudet asiat saavat Äidin ja Isin pullistamaan rintaansa ylpeydestä. Muiden vanhempien kanssa vertaillaan ja todetaan, että meidän lapsi on se etevin. Äitiä kuitenkin huolettaa se yksi asia, jossa oma lapsi jää muista jälkeen.

PieniSuuriSydän kasvaa hitaasti ja lopulta painonnousu pysähtyy. Kasvukäyrät menevät koko ajan alaspäin. Syynä on varmasti liikkuminen, jonka Sydän aloitti jo hyvin aikaisin. Kerran liikkeelle päästyään Sydän ei halunnut enää pysähtyä. Nukkuminenkin oli pinnasängyn ympäri ravaamista unissaan. Selitys ei kuitenkaan täysin poista Äidin huolta. Onneksi Isi ei osaa olla asiasta huolissaan ja saa Äidinkin jättämään huolehtimisen, ainakin seuraavaan neuvolakäyntiin asti. Kahdeksan kuukauden iässä neuvolasta määrätään Sydämelle painokontrolli kuukauden päähän. Samalla käynnillä lääkäri kuuntelee Sydämen sydäntä kauan. Lopulta hän ilmoittaa kuulevansa sivuäänen. Äidin ja Isin ei kuitenkaan tule huolestua, lapsilla sivuäänet ovat yleisiä. Postissa tulee aika lisätutkimuksiin. Äiti etsii tietoa sivuäänistä internetistä. "Jopa joka toiselta lapselta kuullaan sivuääni." Ei siis huolta. Asia jopa unohtuu, kunnes tulee kutsu lisätutkimuksiin. Niistä ei kuitenkaan sen enempää puhuta, käydään nyt katsomassa mitä siellä tapahtuu.

Isin ja Äidin parisuhde on koetuksella. Uusi paikkakunta ei ole oikein auennut Äidille, eikä hänellä ole juurikaan muita juttelukumppaneita kuin Isi. Äiti on lamaantunut kotiin, pienen lapsen kanssa on niin vaikeaa lähteä minnekään ja uusien kontaktien luomisen aloittaminen tuntuu ajatuksena vaikealta. Neuvoja satelee joka puolelta: onhan täällä kerhot ja kokoontumiset. Äidistä neuvot kuulostavat painostamiselta. Muutaman kerran Äiti käy juttelemassa psykiatrisen hoitajankin kanssa, ja saa sieltä eväitä jatkoon, lähinnä parisuhteeseen. Äiti tietää kärsivänsä yksinäisyydestä. Lopulta, muskarin alkaessa, Äiti kuitenkin tajuaa, ettei "äitiseura" ole se, mitä hän kaipaa. Vauvajutuista hän puhuu puhelimitse vanhojen ystävien kanssa aivan tarpeeksi. Äiti kaipaa omaa elämää, ei toisia äitejä ja sitä ainaista vertailua. Äiti haluaa olla välillä Ei-Äiti. Äityys tuntuu vankilalta ja tunne äityydestä alkaa kadota. Ei-Äiti alkaa miettiä töihin paluuta. Hän selvittelee päivähoitoasioita ja soittaa erään työpaikankin perään. Hän aikoo laittaa hakemuksen vetämään, vaikka Äiti toisaalta kauhisteleekin Sydämen hoitoon laittoa. Iltana ennen Sydämen lisätutkimuksia Äiti ja Isi saavat lopulta puhuttua parisuhdetta vaikeuttaneista asioista. Siitä, että Äiti kokee ettei Isi halua hoitaa parisuhdetta ja puhu Äidille (saatika sitten Ei-Äidille) ja siitä, että Isi kokee, ettei Äiti arvosta Isin panosta kotona tehtäviin töihin, joita Äiti on ollut liian lamaantunut hoitamaan keskittyessään Ei-Äitiin välillä. Isin mielestä Ei-Äidin tulee käydä enemmän omissa jutuissaan ja saada niistä virtaa kotiinkin, ja äitiyteen. Uusista pelisäännöistä sovitaan.

Samalla viikolla, jolla Ei-Äidin työpaikkahakemus tulee jättää, koittaa lisätutkimusten aika. Sairaala on kaukana, mutta Äiti, Isi ja PieniSuuriSydän saapuvat paikalle viisi minuuttia ennen sairaanhoitajan vastaanottoaikaa. Hoitaja ottaa perheen vastaan, vaikka kanslisti ilmoittaakin, että Sydämen sydänfilmi olisi pitänyt ottaa ennen vastaanotolle tuloa. Kaikki näyttää hyvältä hoitajan huoneessa. Verenpaine, pituus ja paino mitataan. Äiti huokaisee helpotuksesta, kun Sydämen paino on noussut pari sataa grammaa viimeisestä mittauksesta ja pituuttakin on tullut mukavasti lisää. Hoitaja lähettää perheen laboratorioon ottamaan sydänfilmiä. Sinne on jonoa, ja odotellessa Sydän leikkii odotushuoneen leluilla. Aivan kuin tietäen tutkimusten tärkeyden Sydän on kiltisti paikoillaan filmin oton ajan. Yleensä hänelle ei kerkeä laittaa edes vaippaa, kun hän on jo kääntynyt, miettii Äiti.

Filmin oton jälkeen perhe pääsee lääkärin vastaanotolle reilusti myöhässä alkuperäisestä ajastaan. Lääkäri katsoo sydänfilmin ja kuuntelee Sydämen sydäntä. Hän ilmoittaa, että molemmat viittaavat erääseen synnynnäiseen sydänvikaan, mutta katsotaan vielä ultraäänellä, sillä voihan olla, ettei sieltä löydykään mitään. Jo tässä vaiheessa Äiti hiukan kauhistuu. Mitä ihmettä? Eihän tämän pitänyt olla mitään! Isi viihdyttää Sydäntä tämän maatessa tutkimussängyllä, jälleen kerran todella rauhallisesti. Äiti tuijottaa monitoria. Äiti tunnistaa lukiobiologian ansiosta sydämen ultraäänikuvan ja näkee väliseinässä ammottavan aukon, jota lääkäri mittailee laitteillaan. Äiti ei halua uskoa näkemäänsä, eihän noista ultrakuvista ikinä tiedä. Olihan raskausaikaiset kuvatkin vaikeasti tulkittavia varsinkin loppuraskaudesta, kun Sydän ei mahtunut kuvaan enää kokonaan. Lääkäri kuitenkin ilmoittaa tehneensä juuri sen löydöksen, jonka oli arvellutkin.

Diagnoosi on ASD eli eteisten väliseinän aukko, joka aiheuttaa turhaa rasitetta sydämen oikealle puoliskolle, joka pumppaa turhaan hapekasta verta uudelleen keuhkoihin hapettumaan. Äiti on yllättynyt miten hyvin hän vielä muistaa sydämen toimintaperiaatteen lääkärin selostaessa sitä vanhemmille. Lääkäri on mukava ja asiallinen. Hän vastailee asiallisesti Äidin tyhmimpiinkin kysymyksiin. Tiedossa on leikkaus ja Helsingin keikka. Olkaa onnellisia, että asutte Suomessa. Täällä on maailman parhaat lasten sydänkirurgit ja hoito on halpaa. Ei siis tarvitse ruveta säästämään.. Lopulta hän lähettää Sydämen vielä röntgeniin, jotta nähdään rasittuvatko sydän ja keuhkot niin paljon, että on aloitettava nesteenpoistolääkitys.

Äiti on kummissaan siitä, miten rauhallinen on itse. Isikin sitä hieman ihmettelee. Parkkitalossa ei käykään kortti, Äiti lähtee käymään automaatilla. Palatessaan Isi puhuu puhelimeen. Lääkäri soittaa. Perheen on palattava hakemaan resepti nesteenpoistolääkitykseen. Sekin vielä. Resepti lyödään kouraan. Siinä sanotaan: ... sydämen vajaatoimintaan. Uusi shokki.

Ei-Äiti kaivautuu maan alle. Työhakemus unohtuu. Äiti odottelee romahdusta, jota ei kuulu. Tulee varmaan sitten, kun leikkaus lähestyy. Äiti alkaa nauttia enemmän Sydämen seurasta. Jälleen Äiti iloitsee kaikista pienistä kehitysaskelista, eikä vaan muistele sotkuisia ja kiukkuisia syöntihetkiä. Jälleen hän alkaa potea huonoa omaatuntoa kiukunpuuskistaan. Jälleen hän on Äiti.