Äitin tyttö

Letkuja, piuhoja, valitusta, uikutusta. Väsynyt katse, joka kysyy miksi. Rauhaton ympäristö juoksevia ihmisiä. Laite, joka sanoo ”bing”. Hoitajat, jotka hätistelevät huolestuneet vanhemmat lapsensa luota. Verisiä haavasiteitä ja vilkkuvia varoitusvaloja. Äitin kuvitelma teho-osastosta oli aivan väärä.

Rauhallisessa huoneessa oli Sydämen lisäksi kaksi muuta potilasta, yksi paikka oli vapaa. Potilaat enimmäkseen nukkuivat. Jokaisella potilaalla oli oma hoitajansa ja tunnelma oli jopa unettava. Piuhoja ja letkuja oli paljon, mutta ei niin paljon, että Äiti olisi kokenut tarvetta hermostua. Monitori seurasi muun muassa pienen pulssia. Hoitaja oli ystävällinen, kertoi kaiken sujuneen hyvin ja vastasi kaikkiin, niihin tyhmimpiinkin, kysymyksiin. Äiti ja Isi viettivät Sydämen vierellä koko vierailuajan, kolme tuntia. Välillä Sydän heräsi horteestaan, mutta suurimman osan ajasta hän nukkui. Välillä laitettiin kipulääkettä.

Illalla soitettaessa teholta kerrotaan, että Sydän on ollut hereillä ja juonut hiukan vettä. Sen jälkeen hän on kiittänyt. Äitin tyttö. Äiti nukahtaa hymyssä suin.

Seuraavana aamuna vanhemmat heräsivät myöhään. He kerkesivät vierailuajalle viime tingassa. Aamulla teholta oli kerrottu Sydämen kyselleen Äitiä. Äiti ei ollut paikalla. Hiukan ennen Äitin ja Isin saapumista Sydän oli nukahtanut. Äiti soimaa itseään. Onneksi hoitaja kertoo hyviä uutisia. Sydän pääsee siirtymään osastolle iltapäivällä.

Siirron jälkeenkin Sydämellä on vielä paljon letkuja. Hän on kuitenkin paljon pirteämpi ja mikä parasta, hän pääsee Äitin syliin. Loppupäivä sujuukin sylitellessä, nukkuessa ja yhteisien loruleikkien parissa. Äiti ja Isi huokaisevat jälleen helpotuksesta. Kyllä tämä tästä.

Loppu vai alku?

Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen herätyskello soi viideltä. Sydän pyytää päästä viereen ja nukahtaa melkein saman tien uudelleen. Äiti huokaa, sulkee silmänsä vielä hetkeksi ja nousee lopulta aamupesuille. Aamutoimet sujuvat nopeasti ja pian perhe on jo matkalla sairaalaan. Bussissa Sydän meinaa hermostua, tylsää vain istua paikoillaan.

Sairaalassa on hiljaista. Yövuoron hoitaja ottaa perheen vastaan ja pyytää vaihtamaan Sydämelle sairaalavaatteet. Sitten laitetaan kämmenselkiin puuduteaineet. Aineen päälle tulevat laput saavat Sydämen hermostumaan, aivan kuten laastaritkin. Haavat eivät haittaa, mutta laastarit aiheuttavat itkun. Hoitaja antaa vielä rauhoittavan lääkkeen ja pian Sydän unohtaa kämmenselkien iljetykset. Äiti käy nopeasti syömässä viereisessä huoneessa. Kun hän tulee takaisin, on Sydän jo lääkkeen vaikutuksen alla, tuijottelee kattoon ja naureskelee itsekseen.

Perhe odottelee tunnin. Sydän saa olla koko ajan sylissä, välillä Äitin, välillä Isin. Välillä Sydän on muissa maailmoissa, välillä hän hymyilee ja naureskelee Isille ja Äitille. Vanhempien tunteet vaihtelevat naurusta kyyneliin. Hetki on koittanut. Hoitaja tulee hakemaan perhettä. Siirtyminen leikkausosaston ovelle on lyhyt ja Äiti ja Isi hyvästelevät Sydämen osaston ovella. Sydän rutistaa nalleaan ja on rauhallinen. Hetki on Äitille ja Isille hirveä, mutta pian ajatukset jo siirtyvät tulevaan.

Puhelimen vilkuilu alkaa kahden tunnin kuluttua. Yli tunnin ajan Äiti odottaa ja odottaa. Kansallismuseon mittarit pitävät tikittävää ääntä. Ääni on juuri samanlainen kuin mitä Äiti oli kuulevinaan koko edellisen illan. Aivan kuin jollekin tikittäisivät viimeiset hetket. Puhelin soi.

Kirurgi ilmoittaa kaiken menneen hyvin. Sydämen eteisten välissä ollut reikä oli havaittu arvioitua suuremmaksi, todella suureksi. Leikkauksen jälkeen tehdyn ultraäänen perusteella reikä on nyt tukevasti ummessa. Sydän on siirtymässä teho-osastolle. Iltapäivällä päästäisiin katsomaan.

Helpotuksen huokaus. Ilmoitukset läheisille. Oliko tämä nyt tässä? Väsyneenä Äiti huokaa, että tästä tämä taitaa vasta heidän osaltaan alkaa.

Kultakimpaleet

Pitkä päivä alkaa vihdoin olla takana. Äitin pää tuntuu yllättävän tyhjältä, päällimmäisenä mielessä on vain väsymys.

Päivä koostui erilaisista tutkimuksista ja tutustumisista. Kaksi eri osastoa, hoitajia, laborantteja, röntgenhoitajia, laastareita, neljä eri lääkäriä.. Äiti pohtii aamun tuntoja, miten kaikki tuntui niin sekavalta. Tuntui, että olisi pitänyt ymmärtää enemmän, tietää jo valmiiksi enemmän. Iltapäivällä epävarmuus oli jo väistynyt ja Äiti oli rauhallisin mielin. Leikkaukselle oli näytetty vihreää valoa, ja Sydämen leikkaus olisi heti aamulla. Kaikki hyvin.

Äiti hymyilee. Tärkeästä päivästä kirkkaimpana jää mieleen juuri se hetki, jonka haluaakin muistaa vielä vuosien kuluttua; hetki bussissa, kun Isi viihdyttää rattaissa istuvaa Sydäntä ja Äiti tajuaa millaisia kultakimpaleita hänellä on lähellään. Ehkä sen tajuamiseen tarvitaan joskus sydänleikkaus.

Sinne ja takaisin - osa 1

Auto hyrähtää käyntiin. Heihei koti! Sydän katselee maisemia takapenkillä omalla istuimellaan ja nukahtaa ennen kuin matkaa on taitettu 10 kilometriä.

Neljä päivää aikaisemmin Äitin puhelin soi kesken viestin kirjoituksen. Jonohoitaja? Mitähän nyt tapahtuu..? Äiti vastaa hiukan kummissaan. Hoitaja aloittaa kyselemällä Sydämen vointia. Hetken aikaa Äiti miettii mitä vastaa. ”Meillä menee ihan hyvin. Juuri eilen mietittiin, että alkuvuoden sairastelutkin ovat jääneet taakse jo kauan sitten. Sydän on oma itsensä, vilkas ja iloinen lapsi.” Jonohoitaja pitää tauon. ”Niin, Sydämen leikkauksenhan piti olla huhtikuussa..” Äiti pettyy. Soitto siis koskee leikkauksen lykkäystä. Olisi pitänyt voivotella Sydämen vointia, eikä kiitellä sitä. ”.. Sydämellä olisi mahdollista päästä leikkaukseen ensi viikolla. Meillä on täällä parikin peruutuspaikkaa. Toiveissa olisi saada juurikin tällaisia yksinkertaisempia leikkauksia näille paikoille.” Mitä?! Nytkö se tapahtuu?! Äitin sydän hyppää kurkkuun ja vaivoin hän saa annettua myöntävän vastauksen. Seuraa paljon informaatiota, joista puolet menee ohi.  Äiti haluaa oksentaa. Loppupäivän Äiti tärisee.

Seuraa monta päivää järjestelyjä, tapaamisten perumista, sukulaisille soittelua, listojen tekemistä, mietiskelyä. Tunteiden vuoristorata seuraa Äitiä kaikkialle. Sydämen oivallukset ja leikit nostavat jälleen arvoaan Äitin silmissä. Samalla mielen pohjalla kytee pieni epäilyksen liekki. Meitä lähtee kolme, onko meitä saman verran kun tulemme takaisin?

Leikkauksen realisoituminen saa Äitin miettimään leikkauksen riskejä. Ilman leikkausta Sydän eläisi todennäköisesti hyvän elämän keski-ikäiseksi, jonka jälkeen sydän alkaisi reistailla ja puskea viimeisiään. Leikkauksen mennessä hyvin, Sydän parantuisi täysin ja eläisi todennäköisesti hyvän, normaalipituisen elämän (mitä se nyt sitten tarkoittaakin). Mikäli leikkaus kuitenkin menee pieleen, sillä pahimmalla tavalla pieleen, riistetään pieneltä, elämänjanoiselta ihmisen alulta monta kymmentä elämäniloista elinvuotta. Äiti huomaa, ettei ole aikaisemmin edes ajatellut mahdollisuutta, että leikkausta ei tehtäisi. Olisiko pitänyt?

Asia pyörii Äitin päässä yhä, kun perheen auto kiitää kohti Helsinkiä. Äiti ei ole päässyt selville siitä, missä kulkee raja hänen ja Isin oikeudesta päättää Sydämen elämästä, sen mahdollisesta pidentämisestä tai lyhentämisestä. Tässä sitä kuitenkin mennään. Täytyy vaan tietää, että kaikki menee hyvin.

-o—o—o—o—o—o—o—o-

Seuraavat päivät tulevat olemaan perheellemme todennäköisesti yhtä hullun myllyä. Huomenna pääsemme tutustumaan sairaalaan ennen leikkausta, joka on siis sitä seuraavana päivänä. Huomenna ratkeaa myös se, tuleeko leikkaus todella. Tarkoitukseni on päivittää blogia niin usein kuin suinkin vain kykenen ja on muuten mahdollista.

Haluan pahoitella niitä, joille lupasin ilmoittaa Sydämen leikkauksesta heti kun se on tiedossa, ja en ole sitä tehnyt. En ole lupaustani unohtanut, mutta voi olla, että yhteydenotot nyt jäävät leikkauksen jälkeisiksi päiviksi. Meille saa toki soitella, vastaamme jos suinkin kykenemme!