Hetki, jolloin sydämesi jättää lyönnin välistä, jolloin kaikki pysähtyy, on kummallinen. Tuntuu kuin ihminen hukkuisi. Kuin yrittäisi turhaan vetää ilmaa keuhkoihin. Kuinka kauan se oikeastaan kestää? Ulkopuolisille hetki on vain hetki, mutta kokijalle se voi kestää ikuisuuden.
Äidille tuo hetki koittaa, kun hän kuulee lääkärin suusta sanat sydän pysäytetään. Samalla hetkellä aivoissa alkaa raksuttaa. Kaikkea maan ja taivaan väliltä pyörii päässä, asiaan kuuluvaa ja kuulumatonta. Sydämen pysähtyminen tarkoittaa kuolemaa. Voiko ihminen, jonka sydän on pysäytetty, oli hän miten pieni tahansa, kertoa kuolleensa ja palattuaan takaisin? Näkeekö hän valoa tunnelin päässä? Ja jos näkee, muistaako hän kokemuksensa herättyään? Onko hän herättyään sama ihminen? Herääkö hän enää? Miltä tuntuu hänen jälkeensä jättämistä ihmisistä? Tuleeko ymmärrys kuolemasta heti vai vasta minuuttien/tuntien/päivien/viikkojen/kuukausien/vuosien päästä? Miltä tuntuu tulla yksin kotiin, nähdä tyhjä sänky ja syöttötuoli, leluja ympäri asuntoa ja kaappi täynnä kaikenlaista taaperoroinaa ja -ruokaa? Miten elämässä mennään eteenpäin? Vai mennäänkö ollenkaan? Miten käy parisuhteen? Miten puolioa tuetaan, kun itselläkin on paha olla?
Sydämeni taisi jättää lyönnin väliin. Kummallinen hetki. Kummallinen, mutta varmasti joka päiväinen tässä maailmassa. Jättääkö katutaistelijan sydän lyömättä juuri ennen hyökkäystä, kun hän nojaa palaneeseen auton runkoon kivääri sylissään kranaattien jo viuhuessa hänen ohitseen jossain Syyrian kaupungissa? Unohtaako palestiinalaisnaisen sydän lyödä, kun hän palaa torilta vain nähdäkseen kotinsa pirstaleet? Kuinka pitkä on etiopilaisvanhemman ikuisuus, kun hän tajuaa, ettei ruokaa riitä kaikille lapsille? Ja voiko kuolemaa huijata ylittäessä katua suojatiellä, kun rattijuoppo kaahaa kohti? Huijata viivyttämällä tuota hetkeä, tekemällä ikuisuudesta ikuisuuden, käymällä läpi koko elämää alusta loppuun ja jopa sitä, mitä olisi voinut olla? Voiko sellaisen hetken saada aikaan tahdonvaraisesti, viettää ikuisuus katsellen nukkuvaa ja tuhisevaa lasta, ilman huolta lähestyvästä sydämen pysäytyksestä?
Paluu maan pinnalle. Lääkäri puhuu pysäytyksestä kuin arkipäiväisestä asiasta. Kone huolehtii verenkierrosta. Reikä on liian iso, sulkulaite ei mahdu sydämeen. On parsittava käsin. Arpi tulee.
Viis arvesta. Arvet ovat tarinoita elämästä. Tarina siitä, että on elänyt.
Kotimatkalla Isi sanoo, ettei pidä ajatella liikaa, ettei itketä. Isi, joka on Äidin mielestä aina niin järkevä, ettei murehdi ennakkoon. Autolla ajaessa ei saa itkeä, kotona saa. Ainakin sitten, kun kaikki on ohi.
Nyt asiat etenevät vauhdilla. Ainakin toistaiseksi. Valoa tunnelin päässä siis.
