Neljä päivää aikaisemmin Äitin puhelin soi kesken viestin
kirjoituksen. Jonohoitaja? Mitähän nyt tapahtuu..? Äiti vastaa hiukan
kummissaan. Hoitaja aloittaa kyselemällä Sydämen vointia. Hetken aikaa Äiti
miettii mitä vastaa. ”Meillä menee ihan hyvin. Juuri eilen mietittiin, että
alkuvuoden sairastelutkin ovat jääneet taakse jo kauan sitten. Sydän on oma
itsensä, vilkas ja iloinen lapsi.” Jonohoitaja pitää tauon. ”Niin, Sydämen
leikkauksenhan piti olla huhtikuussa..” Äiti pettyy. Soitto siis koskee
leikkauksen lykkäystä. Olisi pitänyt voivotella Sydämen vointia, eikä kiitellä
sitä. ”.. Sydämellä olisi mahdollista päästä leikkaukseen ensi viikolla. Meillä
on täällä parikin peruutuspaikkaa. Toiveissa olisi saada juurikin tällaisia
yksinkertaisempia leikkauksia näille paikoille.” Mitä?! Nytkö se tapahtuu?!
Äitin sydän hyppää kurkkuun ja vaivoin hän saa annettua myöntävän vastauksen.
Seuraa paljon informaatiota, joista puolet menee ohi. Äiti haluaa oksentaa. Loppupäivän Äiti
tärisee.
Seuraa monta päivää järjestelyjä, tapaamisten perumista,
sukulaisille soittelua, listojen tekemistä, mietiskelyä. Tunteiden vuoristorata
seuraa Äitiä kaikkialle. Sydämen oivallukset ja leikit nostavat jälleen arvoaan
Äitin silmissä. Samalla mielen pohjalla kytee pieni epäilyksen liekki. Meitä
lähtee kolme, onko meitä saman verran kun tulemme takaisin?
Leikkauksen realisoituminen saa Äitin miettimään leikkauksen
riskejä. Ilman leikkausta Sydän eläisi todennäköisesti hyvän elämän
keski-ikäiseksi, jonka jälkeen sydän alkaisi reistailla ja puskea viimeisiään.
Leikkauksen mennessä hyvin, Sydän parantuisi täysin ja eläisi todennäköisesti
hyvän, normaalipituisen elämän (mitä se nyt sitten tarkoittaakin). Mikäli
leikkaus kuitenkin menee pieleen, sillä pahimmalla tavalla pieleen, riistetään
pieneltä, elämänjanoiselta ihmisen alulta monta kymmentä elämäniloista
elinvuotta. Äiti huomaa, ettei ole aikaisemmin edes ajatellut mahdollisuutta,
että leikkausta ei tehtäisi. Olisiko pitänyt?
Asia pyörii Äitin päässä yhä, kun perheen auto kiitää kohti
Helsinkiä. Äiti ei ole päässyt selville siitä, missä kulkee raja hänen ja Isin
oikeudesta päättää Sydämen elämästä, sen mahdollisesta pidentämisestä tai
lyhentämisestä. Tässä sitä kuitenkin mennään. Täytyy vaan tietää, että kaikki
menee hyvin.
-o—o—o—o—o—o—o—o-
Seuraavat päivät tulevat olemaan perheellemme
todennäköisesti yhtä hullun myllyä. Huomenna pääsemme tutustumaan sairaalaan
ennen leikkausta, joka on siis sitä seuraavana päivänä. Huomenna ratkeaa myös
se, tuleeko leikkaus todella. Tarkoitukseni on päivittää blogia niin usein kuin
suinkin vain kykenen ja on muuten mahdollista.
Haluan pahoitella niitä, joille lupasin ilmoittaa Sydämen
leikkauksesta heti kun se on tiedossa, ja en ole sitä tehnyt. En ole lupaustani
unohtanut, mutta voi olla, että yhteydenotot nyt jäävät leikkauksen jälkeisiksi
päiviksi. Meille saa toki soitella, vastaamme jos suinkin kykenemme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti