Sinne ja takaisin - osa 2

Leikkauksesta on jo kohta kaksi kuukautta. Aivan kuten lupailtiinkin, perhe pääsi kotiin sunnuntaina leikkauksen jälkeen. PieniSuuriSydän nukkui lähes koko pitkän kotimatkan. Äiti ja Isi olivat onnellisia. Onnellisia siitä, että kaikki oli mennyt yli odotusten. Nyt kaikki olisi ohi.

Äitiä hiukan jännittää jatkaa kotiarkea pienen kanssa. Käsittely tapahtuu ylivarovaisesti. Pieni nuha huolettaa, mutta asiantuntijat eivät ole huolestuneita asiasta. Ensimmäinen kontrolli on jo puolentoista viikon kuluttua. Verikokeissa ei näy mitään huolestuttavaa ja ultran paljastama sydänpussiin kertynyt nestemääräkin on todella pieni, ei siis huolta. Virtaus verisuonissa on normalisoitunut, mutta sydämen oikea puoli on vielä vasempaa suurempi. Palautuminen ottaa oman aikansa. Vaikka uusi sivuääni, jota ei enää sairaalan kotiinlähtötarkastuksessa kuulunut, on palannut, ei lääkäri ole siitä huolissaan. Niitä kuuluu aina joskus.

Kaikki on siis hyvin. Sydän on oma itsensä. Ainoastaan arpi muistuttaa perhettä koko leikkauksesta. Äiti voi huonosti. Häntä heikottaa ja ällöttää, väsymyksestä puhumattakaan. Sekä Sydän että Äiti ovat kyllästyneitä kotona istumiseen. Vielä pari viikkoa, niin voimme aloittaa jälleen harrastukset. Aika meneekin nopeasti, yhtäkkiä neljän viikon varoaika on ohi.

Uudella tarmolla palataan muskariin. Nyt Äitiinkin on patoutunut niin paljon kotia, että kerhotkin jo houkuttelevat. Äiti on iloinen nähdessään Sydämen sulautuvan muiden lasten kanssa samaan joukkoon. Äitikin alkaa tuntea kuuluvansa johonkin.

Oliko tämä nyt sitten tässä? Onko sydänvika nyt taakse jäänyttä elämää? Tulevaisuudessa Sydämellä on vielä tiedossa ainakin kaksi kontrollia. Mikäli vuoden kuluttua olevassa kontrollissa kaikki on hyvin, tulee Sydämestä virallisesti terve lapsi. Jääkö koko episodi silloin pelkäksi muistoksi?

Arpi tulee aina olemaan. Se miten hyvin se näkyy selviää vasta myöhemmin, mutta tiedossa on, että se näkyy. Miten vastata pienen lapsen kysymyksiin siitä, miksi muilla ei ole arpea? Tai miten neuvoa pientä lasta vastaamaan niille, jotka utelevat häneltä itseltään rinnassa näkyvästä arvesta? Tulisiko arvesta tieten tahtoen puhua lapsen kanssa vai yrittää haudata ja unohtaa koko juttu, puhua vain kysyttäessä jos silloinkaan? Voiko arpi aiheuttaa kiusaamista ja pahentaako silloin totuuden kertominen tilannetta?

Ei, sydänvika ei ole taakse jäänyttä elämää missään vaiheessa. Vaikka miten se olisi korjattu ja korjaus todettu täydelliseksi. Se kulkee aina mukana. Äitiä ja Isiä se muistuttaa siitä, millainen taistelija heidän jälkeläisensä todella on. Se valaa uskoa siihen, että hän tulee pärjäämään maailmassa. PieniSuuriSydän saa arvesta ainakin suuren tarinan elämästään, yhden asian, joka osaltaan on mukana määrittämässä sitä, kuka hän on. Äiti toivoo, että arpi ja sen tarina on sellainen, josta Sydän voi olla ylpeä. Että arpi muistuttaa myös Sydäntä siitä, että hän pärjää.

Vaikka blogin luonne saattaa hiukan muuttua, ja ehkä kirjoituskerratkin harventua, yrittää Äiti kuitenkin kertoilla perheen kuulumisia ja tuntoja jatkossakin. Kuten sanottua, ei sydänvika varmasti poistu perheen elämästä täysin leikkaamallakaan. Äiti odottaakin nyt jännityksellä millaisen roolin se tulee ottamaan (tai millainen rooli sille annetaan) kasvavassa perheessä.